sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Uudenvuodenlupaukset

Tämä postaus tulee aivan rutosti myöhässä, pahoittelen.

Viime vuonna lupasin itselleni että opettelen neulomaan muitakin kuin perussukkaa.
Tulihan sitä neulottuakin Olgaa, Piirakkaa ja Räjähtävää Helmineuletta.
Lupasin myös että opettelen virkkaamaan mummoneliöitä. Vaikken aluksi uskonut, että onnistuisin. Toisin kävi ja sain peitonkin valmiiksi.

Tänävuonna lupasin vuoden vaihtuessa että opettelen neulomaan
-lapasia
-palmikoita
-kirjoneuletta

Joten saa nähdä mitä tuleva vuosi tuo tullessaan. ;) Lisäksi lupasin itselleni bloggailla enemmän, mutta se ei nyt näyttänyt alkavan kovin vahvasti..

Kaikille ihanille lukijoille ja satunnaisille vierailijoille toivotan

MAHTAVAA UUTTA VUOTTA 2014 !

lauantai 11. tammikuuta 2014

Villasukkasillaan 1 vuotta ♥

Arvontaa tulossa synttäreiden kunniaksi, mutta luultavasti siirtynee Helmikuulle kiireiden vuoksi. 
Pysykää siis kuulolla ;)

torstai 2. tammikuuta 2014

Ei ehkä niin perussukat, mutta kuitenkin vähän




                                                                     

♥ Lanka Viking Ville n.100g
♥ Malli; 2o2n 2krs, kaikki oikein 2krs
♥ Puikot 3.5mm
♥ Koko 40-41

tiistai 31. joulukuuta 2013

Maitopurkkikynttilöitä



Tein parille ystäväpariskunnalle joululahjaksi itse kynttilöitä. Mulla oli tiimarin alesta ostettuja läpivärjättyjä punaisia kynttilöitä sekä valkoisia jämäkynttilöitä sun muita, joita käytin näihin. Nuo pinkit on värjätty pinkillä kynttilävärillä.

Eihän nämä nyt mitään maailman kauneimpia ole, mutta saajat tykkäsivät joten.. :) Muotteina on siis käytetty tyhjiä maitopurkkeja, joita olen keräillyt (lue; rekrytoinut ystäväni keräämään). Lopuksi sellofaaniin ja narua ympärille sekä kortti kylkeen. Kiitos Henna inspiraatiosta ♥

Ohjetta tuloillaan varmaankin myöhemmin.

maanantai 30. joulukuuta 2013

Eripari piirakat




♥ Lanka Cewec Silver Soft 
♥ Koko 37-38
♥ Puikot 3.5mm

Näistä tuli hiukan eriparit, kun värit eivät menneet tasan enkä jaksanut alkaa pilkkomaan lankaa, jotta olisi sukista tullut täysin identtiset. Välillä näinkin, pukinkonttiin menivät ja saaja tykkäsi hirmuisesti.

sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Peruspipoja tupsuilla ja ilman + ohje

Pukinkonttiin tekaisin muutamat pipot, kun en kaikille ehtinyt sukkia neuloa. Vihdoin myös sen pipon opettelin, mutta eipä se loppujen lopuksi ollutkaan niin vaikea kun aluksi kuvittelin. Ainakaan tällaiset peruspipot, mitä nyt tein. Ainoastaan silmukkamäärien kanssa oli hiukan pohtimista aluksi.


Pipo numero yksi meni kummitytölleni. Lankana SNYn lähettämä Viking Babyull ♥ 
Kaksinkertaisena, puikot 5.00mm. 18 silmukkaa per puikko.


Pipo numero kaksi meni isälleni pukinkonttiin. Lankana perus 7 -veljestä myöskin kaksinkertaisena. 
Puikot 5.5mm ja 18 silmukkaa per puikko.


Pipo numero kolme meni veljentytölleni pukinkonttiin. Lankana käytetty ensimmäisen pipon jämät, sekä Cewec Silver Softia, sukista jääneet langan jämät. Puikot 5.00mm ja 16 silmukkaa per puikko.

Peruspipon ohje on erittäin yksinkertainen.
♥ Luo haluamasi silmukkamäärä puikoille, neulo 2o2n joustinta kunnes pipon korkeus on noin 21-22cm.
♥ Aloita kavennukset neulomalla jokaisen 2o silmukan kohdalla 2s oikein yhteen ja 2n silmukan kohdalla 2s nurin yhteen. 
♥ Neulo kerros 1o1n joustinta.
♥ Neulo koko seuraava kerros 2 oikein yhteen ja katkaise lanka. Pujota lanka loppujen silmukoiden läpi ja kiristä reikä umpeen. 

♥ Tee halutessasi tupsu.

perjantai 20. joulukuuta 2013

Joulukalenterin luukku nro 20.

Tämä on käsityöblogit -ryhmän joulukalenterin luukku nro. 20.

Tänä vuonna mietiskelin, mitä antaisi lahjaksi sukulaisille ja muille tuttaville. En normaalisti anna lahjoja kuin vain lähimmille, koska yksinkertaisesti ei ole aikaa tehdä jokaiselle lahjaa. Olen muutoinkin ylittänyt itseni tänä vuonna, tekemällä sellaisia asioita (opetellut neulomaan muutakin kuin perussukkaa. :D) joita en ole aiemmin juuri tehnyt. Muunmuassa askartelu kuuluu siihen, mitä en normaalisti tee.

Nyt pikkuhiljaa sekin on vienyt mukanaan. Inspiraation sain suurimmaksi osaksi Hennalta, mutta nettiä selailemalla kokeilunhalu senkun vain lisääntyi. Jotenka siis tänä jouluna osa sukulaisista ja tuttavista saa pukinkontissa lahjakseen sytykeruusuja. Miun mielestä oiva lahja niille, joillekka ei keksi mitään etkä halua antaa mitään ns. turhaa. Ja tietysti kriteerinä olisi myös se, että heillä on myös joku paikka, missä käyttää sytykeruusuja (uuni, takka, sauna, grilli.. palju) mutta eihän se välttämätöntä ole, käyhän nämä tieten pöytäkoristeestakin. :D

Nämä olivat oikeasti yllättävän helppoja tehdä. Tarvitset vain kananmunakennoja, vanhoja/uusia kynttilöitä (..tai vaihtoehtoisesti jotakin valmis steariini-parafiini seosta.), glitteriä (ei välttämätön) vanhan kattilan sekä pihdit. 

Kananmunakennoista revitään ne kupit irti ja kannesta revitään (kannattanee tosin repiä suikaleet, silloin tulee aidomman näköistä kuin saksilla.) noin 1-2cm suikaleita jotka rullataan kupin keskelle. Jatka kupin täyttämistä pienillä palasilla, jotka revitään myös kennosta. Nämä muodostanee siis ruusun terälehdet. Kupin täyttämistä jatketaan, kunnes kaikki pysyy paikallaan vaikka kupin kääntäisi ylösalaisin.


Steariini laitetaan kattilaan veden kanssa tai ilman. Itse tein aluksi niin, että laitoin vettä myös, mutta toisella kerralla en laittanut vettä vaan sulatin pelkät kynttilät. Käytin kattilana vanhaa, jo käytöstä poistunutta joten sitä ei joka askartelukerran jälkeen tarvitse hinkata puhtaaksi. Oikeastaan ylijäämästeariinin voi jättää kattilaan ja sulattaa ensi kerralla ;) Jokakerralla käytin siis vanhoja kynttilänjämiä ja joskus aikoinaan tiimarista ostettuja kakkoslaadun kynttilöitä, mitkä eivät kunnolla pala vaan "hukkuvat", ystävällinen ystäväni lahjoitti nämä minulle. Ja toki voi käyttää kaikennäköisiä kynttilävärejä yms. :) Kattilaa kannattanee kokoajan pitää silmällä, sillä steariini syttyy herkästi. Jos näin pääsee käymään, sammuta tukahduttamalla, älä vedellä. 



Kun steariini on sulanut, aloitetaan dippailu. Pihdit ovat hyvät tässä hommassa. Käytin itse IKEAn muovisia pihtejä, koska ei ollut muutakaan ja niille ei ole tähän päiväänkään mennessä löytynyt käyttöä ;) Dippailin ruusuja pari-kolme kertaa ja laitoin kuivumaan leivinpaperin päälle. Kiirettä ei juurikaan tarvitse pitää sillä steariinilitku pysyy suhteellisen kauan sulana. Viimeisen dippailukerroksen jälkeen levittelin päälle oman maun mukaan glitteriä, joihinkin sitä tuli liikaa ja joihinkin liian vähän. Ja eikun ruusut kuivumaan yön yli ainakin ja sitten pakettiin.



Mulla oli kaapin pohjalla tuollaisia hopeisia kertakäyttölautasia ja jostain blogista luinkin, että semmoseen laittaa ruusut ja käärii sellofaaniin ja tadaa, valmista tuli. Pääsivät nekin lautaset sitten käyttöön. Narua ympärille ja kylkeen käyttöohje. Lahja on näin valmis vietäväksi.

Testikäytössä ruusu paloi noin 5-7 minuuttia ja aika hyvällä liekilläkin vielä. Jokainen puusaunan, takan, uunin tms lämmittäjä varmaan tietää, kuinka ärsyttävää on, jos esim. sauna ei kerralla sytykkään. Noh, luulisi näillä ruusuilla syttyvän.

Pieni puhdistusvinkki kanssa-askartelijoille. Itselläni tuollainen perinteinen liesi ja sytykeruusuja tehdessäni steariinia pääsi hieman roiskumaan lieden ympäristöön. Ensimmäisellä kerralla olin hiukan tyhmä ja hinkkasin jäähtynyttä steariinia pois jokusen tovin. Toisella kerralla tajusin, että kun lieden kuumentaa, niin ympärille roiskunut steariini myös sulaa ja se on helppo pyyhkiä pelkällä talouspaperilla pois. Ja lopuksi vielä vaikka märällä rätillä. Ette uskokaan kuinka olen nauranut itselleni tämän asian johdosta ;D